Nykypäivänä lainoja on tarjolla moniin ei tarkoituksiin ja monista eri lähteistä. Auto on monelle keskisuuri hankinta, jota varten usein on tarve hakea ainakin jonkin verran lainaa. Tässä artikkelissa käymme läpi sitä, mistä lainaa autoa varten voi hakea Suomessa ja mihin haussa kannattaa erityisesti kiinnittää huomiota.

Miten saan lainan autoa varten?

Autolainaa voi hakea sekä pankeilta että muilta rahoituslaitoksilta. Monet suomalaiset pankit, kuten Osuuspankki, Nordea, Danske Bank ja monet muut tarjoavat lainoja myös auton ostoa varten. Lisäksi on olemassa useita muita rahoituslaitoksia, joiden kautta voi saada lainaa auton hankintaa tai muita tarkoituksia varten. Tällaisia rahoituslaitoksia ovat esimerkiksi Autoluotto, Ferratum ja Bank Norwegian. Auton hankinnan voi rahoittaa myös autoliikkeiden osamaksusopimuksilla. Näiden sopimusten ehdot vaihtelevat liikkeen mukaan, ja ajantasaisinta tietoa saa helpoiten ottamalla yhteyden suoraan toivotun automerkin liikkeeseen.

Halvimpien ja kalleimpien lainojen välillä voi olla jopa tuhansien eurojen ero, joten lainojen vertailu kannattaa ehdottomasti. Lainoja vertaillessa on otettava huomioon lainan nimelliskorko, mutta ennen kaikkea lainan todellinen korko. Lainan todelliseen korkoon sisällytetään myös muut lainakustannukset, kuten kuukausimaksut ja avausmaksut. Lainan korko ja kustannukset riippuvat lainan suuruudesta ja sen takaisinmaksuajasta. Ennen autolainan hakemista sinun kannattaa siis laskea tarkkaan, kuinka suuren lainasumman tarvitset ja minkälaisessa ajassa sinun on realistisesti mahdollista maksaa laina takaisin.

Koska uusi auto on useamman tuhannen euron arvoinen hankinta, kannattaa eri lainoja ja vaihtoehtoja ehdottomasti vertailla huolellisesti ja kilpailuttaa. Moni päätyy ottamaan autolainan samasta pankista, jonka asiakkuus on jo olemassa. Tämä ei kuitenkaan välttämättä ole aina edullisempi ratkaisu. Lainan hakeminen omasta pankista toki on usein helppoa, mutta kilpailutuksella voi säästää todella merkittävän summan. Pankkeja harkitessa kannattaa tosin ottaa huomioon myös keskitysedut: esimerkiksi vakuutuksen voi saada edullisemmin silloin, kun lainan on ottanut samasta pankista.

Ennen lainahakemuksen jättämistä on hyvä selvittää, minkälaisen auton haluaa hankkia ja mistä, jotta voi tarjota pankeille tai rahoituslaitoksille saman tien uusimmat, ajankohtaisimmat ja paikkansapitävät tiedot. Lainaa saa todennäköisemmin silloin, kun tiedossa on, kuinka suuri summa sitä tarvitaan ja minkälainen takaisinmaksuaikataulu asiakkaalla on toiveena. Lainan hakemiseen kannattaa siis varautua huolellisesti.

Lisää Top5Credits
↑ mainos ↑

Hodnocení kategorie 4.5
Miten saan lainan autoa varten?: 4.2/5 yritykseltä 21 äänet
Laura Laura
Laura on suomalainen copywriter ja kääntäjä, jonka erikoisalaa ovat erityisesti erilaiset rahoitusmarkkinoiden aiheet. Lisätietoja...

60000
Lainasumma 100 € - 60 000 €
Korko 6,26 %
Eräpäivä 1 - 15 vuotta
60000
Lainasumma 1 000 € - 60 000 €
Korko 12,86 %
Eräpäivä 1 - 15 vuotta
4000
Lainasumma 1 € - 4 000 €
Korko 3 %
Eräpäivä 3 – 54 kk