Luottokorttien numerosarjat ovat pitkä litania (16 numeroa tai alle) satunnaiselta tuntuvia numeroita, mutta näin ei kuitenkaan ole.

Mistä tulevat luottokorttien numerot?

Niillä ovat omat merkityksensä - esimerkiksi ensimmäiset kuusi määräytyvät kortinmyöntäjältä, kuten esimerkiksi pankilta josta luottokortti on saatu. Ensimmäinen kortin numero kertoo kuitenkin sen, onko kyseessä pankki vai joku muu.  

  • 1-2 lentoyhtiöt 
  • 3 matkustaminen, viihde  
  • 4-5 pankit tai rahoituslaitokset (Visa, Mastercard)
  • 6 pankit tai vähittäiskaupat 
  • 7 öljyalan yritykset
  • 8 terveydenhuolto, telekommunikaatio
  • 9 muut  

Seuraavaksi luettavissa on asiakastilin tunnus, joka on käyttäjälleen henkilökohtainen. Viimeinen numero on tarkistusnumero. Luottokortteja tarjoavilla yrityksillä on kolmesta ensimmäisestä numerosta muodostuva tunniste, joka on vain näiden yritysten käytössä. 

Moni voi ihmetellä yhdistelmäkorttien numerosarjoja, sillä niissä on kaksi kappaletta. Toinen on kortin etupuolelle kohokirjaimilla ja toinen pienellä printattuna kortin taakse. Tällekin on yksinkertainen selitys. Etupuolella kohokirjaimilla kirjoitettu sarja on luoton eli credit-puolen numero. Takapuolella vasemmassa alareunassa sijaitsee puolestaan printattu pankkikortin eli debit-puolen numero. 

Turvakoodit ja voimassaoloajat

Luotto- ja pankkikorttien takana on myös kolmi- tai nelinumeroinen numerosarja tai koodi. Tämä on nimeltään CVC tai CV2 -turvakoodi, joka on lisävarmistus, kun tekee verkossa ostoksia. Se tulee syöttää ostoksia tehdessään luottokortin pitkän numerosarjan ja voimassaoloajan (kk/vv eli kuukausi ja vuosi) ohella. Kortin myöntänyt yritys päättää onko turvakoodi CVC vai CV2.  

Turvakoodi on helppo löytää. Yleensä se on takapuolella allekirjoitukselle varatun kohdan vieressä. American Expressillä on nelinumeroinen koodi ja se löytyy useimmiten kortin etupuolelta. Yhdistelmäkorteissa turvakoodeja on kaksi kappaletta - luottokortin koodi normaalisti allekirjoitusnauhan vieressä, mutta debit-puolen turvakoodi debit-numerosarjan jälkeen. 

Kuten jo aiemmin mainittiin, on kortin voimassa olo merkitty kk/vv eli kuukausi ja vuosi -metodilla. Se voi olla esimerkiksi 11/23, jolloin 11 tarkoittaa marraskuuta ja 23 vuotta 2023. Korttia voidaan käyttää tässä tapauksessa vielä samaisen marraskuun loppuun, mutta uusi kortti kannattaa tilata hyvissä ajoin ennen, ellei se tule automaattisesti. Useimmiten kuitenkin uusi kortti tulee kuukautta ennen vanhan kortin päättymisaikaa. Kun uusi kortti on saapunut, tulee vanha kortti saksia pieniin palasiin niin, ettei sitä pysty enää kukaan käyttämään. Kannattaa myöskin saksia sirun kohdalta kaiken varalta. 

Kortin voimassaoloaika kannattaa tarkistaa erityisesti silloin, kun on lähdössä matkalle. Jos kortin voimassaolo päättyy matkan aikana, ei sillä voi nostaa rahaa tai käyttää sitä ostoksiin. 

Luottokorteilla on toki myös henkilökohtaiset tunnusluvut, joita ei ole kuitenkaan luonnollisesti kirjattu korttiin. Käyttäjän tuleekin pitää tunnusluvuista hyvää huolta, eikä korttia saa koskaan antaa vieraille ja varsinkaan tuntemattomille. Jos kuitenkin korttia katoaa, tai sitä käytetään väärin, tulee kortti sulkea välittömästi soittamalla kortinmyöntäjän erilliseen palvelunumeroon, josta sulkemiset hoidetaan. Näin myös vapautat itsesi vastuusta ja sulkemisen jälkeen väärinkäytöksistä koituvat haitat ovat pankin tai kortinmyöntäjän korvattavissa. 

Luottokorttien hyvät puolet

Luottokortteja pidetään usein maksuvälineinä, joiden kanssa joutuu pulaan ostamalla liikaa tavaraa sen helppouden vuoksi. Näinkin voi toki käydä, mutta tosiasiassa luottokortti voi parhaimmillaan olla todella kätevä lisäapu oman talouden hallintaan. Erityisesti matkoilla se voi olla jopa korvaamaton maksuväline. 

Monet vaihtavat eri maan käteistä matkalle, mutta nykyään voi useassa maassa pärjätä pelkällä luottokortilla. Kortilla voi myös nostaa rahaa paikan päällä toisessa maassa, eivätkä kulut ole välttämättä yhtään sen pahemmat kuin valuuttaa vaihtamalla. Jos maksaakin kortilla, on valuuttakurssi usein myös parempi. Jos mahdollista, kannattaa matkalle ottaa toinenkin kortti, jota ei välttämättä muuten käyttäisi. Jos pääkortti menee hukkaan, on toisella kortilla mahdollisuus jatkaa mukavaa matkustamista. 

Minkälaisia kortteja on tarjolla?

Maksukortti

Maksukortti voi olla pankkikortti, luottokortti tai prepaid-luottokortti, joten kyseessä on yhteinen nimi kaikille maksamiseen tarkoitetuille korteille. 

Pankkikortti

Pankkikortti on kortti, joka on kytketty pankkitiliin. Pankkitilillä tulee siis olla rahaa käytettävissä vähintään sen verran, minkä verran kortin käyttää ostoksessaan. Maksu lähtee heti pankkitililtä, eikä ostoksia voi maksaa jälkikäteen.

Luottokortti

Luottokorteille on määrätty limiitti eli luoton määrä, minkä verran käyttäjä voi käyttää maksimissaan. Ostoksia maksetaan jälkikäteen tasasummaisella kuukausimaksulla. Jos kaikki maksut maksaa kerralla, ei luottokortti kerrytä korkoa. Korotonta maksuaikaa on kuitenkin usein yli kuukauden, jopa kaksikin kuukautta. Luottokorteissa on mukana mukavia etuja, kuten ostoturva ja matkavakuutus.

Maksuaikakortti

Maksuaikakortti toimii muuten kuten luottokortti, mutta maksuaikakortissa ei makseta ostoksia kuukausittain osissa. Laskut ostoksista tulee maksaa kerran kuussa - eli jos asiakas on käyttänyt kuussa vaikkapa 500 euron edestä ostoksia, tulee tämä 500 € maksaa kerralla.  Maksuaikakorteissa voi kuitenkin olla myös luottoa, tai sitten ei. 

Prepaid-maksukortti

Prepaid-maksukortti toimii niin, että kortille ladataan tietyn kokoinen summa ennakkoon. Tämän jälkeen sitä voi käyttää kuin pankkikorttia. Se on myös erityisen kätevä verkko-ostoksissa, sillä se on turvallinen maksuväline, koska rahaa ei voi menettää enempää kuin mitä sinne on ladattu. Prepaid-maksukorteista mainittakoon esimerkiksi Wise-kortti, jossa voidaan käyttää useita eri valuuttoja samaan aikaan.

Lisää Top5Credits
↑ mainos ↑

Hodnocení kategorie 4.5
Mistä tulevat luottokorttien numerot?: 4.2/5 yritykseltä 95 äänet
Laura Laura
Laura on suomalainen copywriter ja kääntäjä, jonka erikoisalaa ovat erityisesti erilaiset rahoitusmarkkinoiden aiheet. Lisätietoja...