Alkanut vuosi 2019 tuo Suomen lainamarkkinoille monenlaisia mielenkiintoisia, uudenlaisia tuulia. Polttavina puheenaiheina ovat olleet muun muassa nouseva korkotaso, uudenlaiset lainat, markkinoille tulleet uudet lainantarjoajayritykset ja paljon muuta.

Vuoden 2019 uudet tuulet Suomen Lainamarkkinoilla

Viime vuoden loppu ja uuden vuoden alku ovat tuoneet mukanaan ensisijaisesti puhetta nousevasta korkotasosta. Korkotaso on pysynyt ennätyksen matalalla tasolla, jopa negatiivisena, ennätyspitkän ajan. Tämä on epätavallista. Kukaan ei osaa ennustaa, mille tasolle korot mahdollisesti nousevat ja milloin ne nousevat. On kuitenkin varmaa, että tähän kannattaa varautua, kun se vielä on mahdollista. Hankinnat siis kannattaa hoitaa kuntoon nyt, kun kaikkien lainojen korkotasot ovat edelleen ennätyksellisen matalalla tasolla. Matalalla tasolla olevat lainakorot tarkoittavat sitä, että lainastasi sen tarjoajalle maksamasi kulu on pieni suhteessa lainan määrään. Myöhemmin saatat joutua maksamaan tismalleen saman suuruisesta lainasta korkoa jopa moninkertaisesti nykyhetkeen nähden. Onko harkinnassasi siis ollut esimerkiksi kesämökin remontti, auton vaihto tai vaikkapa vähän tavallista suuremmat juhlat? Suunnitelmiin kannattaa varautua ja ne kannattaa toteuttaa nyt, kun korkojen nousu voidaan vielä välttää. Useimpien lainojen tapauksessa lainan korko sovitaan kiinteäksi lainan ottohetkellä – vaikka yleinen korkotaso lainamarkkinoilla myöhemmin nousisikin, sinun lainasi korko pysyy turvallisesti sillä tasolla, jolle se on ottohetkellä sovittu.

Oletko huomannut, että Coolrahoittaa.fi -sivustoltamme löydät tietoa lukemattomista erilaisista erilaisia lainoja tarjoavista palveluista? Samalta verkkosivustolta löydät helposti yhdellä katsauksella lainantarjoajien nimet, lainasumman mahdollisen vaihteluvälin, lainan koron ja lainan pituuden kuukausina tai vuosina. Sivustolta löydät myös lisätietoa kustakin tarjoajasta ja asiakkaiden kirjoittamia arvosteluja lainasta ja lainantarjoajasta. Tämän työkalun avulla voit etsiä omaan tarpeeseesi sopivimman lainan, ja varautua mahdolliseen korkotason nousuun itsellesi parhaiten sopimalla tavalla.

Moni kuluttaja edelleen uskoo, että suurempaa lainaa voi saada vain pankista, ja että pankkilainojen lisäksi on olemassa vain ”pikavippejä”. Tämä ei kuitenkaan enää pidä paikkaansa. Tänä vuonna on yhä tavallisempaa, että yhä suurempia lainoja on mahdollista saada myös muunlaisista rahoituslaitoksista. Lainojen takaisinmaksuajat ulottuvat jopa 15 vuoden aikavälille, ja yksityishenkilöiden on mahdollista saada lainaa jopa 50.000 tai 100.000 € asti - yrityksistä puhumattakaan! Rahoitusmarkkinat ovat siis selvästi mullistumassa suuresti. Esittelemme tässä artikkelissa muutaman tarjoajan, joilta lainaa on mahdollista saada suurempiakin hankkeita varten.

Jos olet yrittäjä, suosittelemme tutustumaan esimerkiksi uuteen BusinessCredit-palveluun. BusinessCreditin kautta voit saada yrityslainaa jopa 100.000€ asti! Muita yrityksille tarkoitettuja lainantarjoaja ovat esimerkiksi Ferratum ja Yritysluotto, joista voi samalla tapaa saada lainaa jopa 100.000€ yrityksen eri tarkoituksia ja tarpeita varten.

Markkinoille on astunut mukaan myös uusia, suurempia lainoja tarjoavia palveluita vastaamaan yksityishenkilöiden tarpeisiin. Esimerkiksi tamperelainen Lendr myöntää matalalla korolla varustettua luottoa jopa 70.000€ asti. Erityisen suosituiksi kuluttajien keskuudessa ovat tulleet erilaiset yhdistelylainat. Yhdistelylainalla tarkoitetaan suurempaa lainaa, joka otetaan pienempien lainojen poismaksua varten. Tällä tavalla kaikki lainat voidaan niputtaa, ja niistä voidaan maksaa yhtä matalampaa korkoa samaan paikkaan useamman pienen lainan suuremman koron sijasta. Erityisesti tällaista palvelua tarjoaa SuomenYhdistelylaina, jonka avulla lainoja voi niputtaa yhteen jopa 60.000€ edestä.

Jäämme innolla odottamaan, mitä Suomen lainamarkkinoilla tapahtuu loppukuukauden aikana. Mielenkiintoisia kysymyksiä ovat mm. se, mitä uusia toimijoita astuu kehään, minkälaisia uusia ideoita kehitetään ja miten alkuvuonna tehdyt ennustukset pitävät paikkansa.

Hodnocení kategorie 4.5
Vuoden 2019 uudet tuulet Suomen Lainamarkkinoilla: 4.2/5 yritykseltä 27 äänet

Lainahakemus
↑ mainonta ↑

Luotettavat lainat

100000
Lainasumma 1 000 € - 100 000 €
Korko 21,3 %
Eräpäivä 3 - 12 kk
300
Lainasumma 50 € - 300 €
Korko 0 %
Eräpäivä 7 – 30 päivää
70000
Lainasumma 500 € - 70 000 €
Korko 10,4 %
Eräpäivä 1 - 15 vuotta
60000
Lainasumma 100 € - 60 000 €
Korko 11,76 %
Eräpäivä 1 - 15 vuotta
100000
Lainasumma 3 000 € - 100 000 €
Korko 7,7 %
Eräpäivä 1 - 12 kk

Keskustelu